Kankaanpään kaupunki kuuluu kahdeksan muun kunnan kanssa Lauhanvuori–Hämeenkangas UNESCO Global Geopark -luontomatkailualueeseen ja sen myötä kansainväliseen UNESCOn alaiseen Geopark-verkostoon. Kankaanpään alueella on useita hienoja kohteita, joihin kannattaa tutustua vaikkapa kesäloman aikana!
Kankaanpään ylpeys, osin Jämijärven ja hieman myös Ikaalisten puolella sijaitseva Hämeenkankaan harjualue on yksi Geopark-kohteista ja itse asiassa koko alueen suosituin kohde käyntimäärissä mitattuna. Viiden viime vuoden aikana eli vuosina 2017–2022 kävijämäärä kasvoi peräti 50 prosenttia. Vuonna 2022 avarien mäntymetsien keskeltä kirjattiin noin 66 800 käyntikertaa. Pyöräilyn, lenkkeilyn tai retkeilyn lomassa kannattaa poiketa myös historiallisella Kuninkaanlähteellä.
Hämeenkangas on siis jo monille tuttu, mutta tuntemattomampi kohde lienee Honkajoella sijaitseva upea suoalue Huidankeidas, jossa suon elämää pääsee seuraamaan lintutornista. Huidankeidas ja Rynkäkeidas sijaitsevat Haapakeitaan soidensuojelualueella, joka on yksi Länsi-Suomen laajimmista suoerämaista. Laajat suo- ja kangasmetsäalueet tarjoavat myös mainiot marjastusmahdollisuudet.
– Huidankeidas on yksi hienoimpia allikkoalueita ja arvokkaimpia lintukohteita. Satamakeidas puolestaan edustaa entistä turvetuotantoaluetta, joka on muutettu kosteikoksi. Siellä on myös näkötorni, kertoo Lauhanvuori–Hämeenkangas Geoparkin toiminnanjohtaja Terttu Hermansson.
Ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta
Geoparkit edistävät geologisen ja luonnonperinnön säilyttämisen ohella myös kulttuuriperinnön säilyttämistä. Luontokohteiden ohella tärkeitä ovat siis moninaiset kulttuurikohteet ja esimerkiksi kestävä matkailu.
Kankaanpää on taiteen ja kulttuurin kehto, ja ainutlaatuinen Taidekehämme on luonnollisesti myös yksi kaupunkimme Geopark-nähtävyyksistä. Vaikuttavia kohteita ovat myös valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt, Ruokojärven alue, Niinisalo ja Kyrönkankaantie.
Terttu Hermansson luettelee lisää vinkkejä kesäretkeilyyn:
– Venesjärvi saarineen ja uimarantoineen on viehättävä käyntikohde, ja Meggalasta voi ostaa tuliaiset. Vihteljärven kautta kannattaa ajaa ja ihailla hienoa maalaismaisemaa. Kankaanpään tori ja Postellin kahvila sopivat leppoisaan kesäpäivän viettoon. Ja illalla pesismatsiin!
Tavoitteena on, että perheet löytävät Geopark-alueen hienot, lapsillekin sopivat luontokohteet ja innostuvat tutkimaan alueen huikeaa luontoa. Luonnossa liikkuminen on helppoa ja turvallista opastetuilla reiteillä ja taukopaikkoja on runsaasti eväsretkeilyyn.
– Odotamme jo kansainvälisen matkailun vilkastuvan ja uskomme, että UNESCO- ja Geopark-brändit tuovat luonnosta kiinnostuneita vieraita alueella oman maan rajojen ulkopuoleltakin, toteaa Hermansson toiveikkaana.
Tutustu Geoparkimme kohteisiin, palveluihin ja tapahtumiin osoitteessa lhgeopark.fi
Kuva: Terttu Hermansson