Kulttuuriympäristö
Kankaanpäässä on aina nähty rakennetun ympäristön merkitys kaupungin olennaisena vahvuutena, joka vaikuttaa asuinpaikan valintaan ja elinkeinoelämän sijoittumispäätöksiin. Hyvällä ja määrätietoisella maankäytön ja rakennusten suunnittelulla sekä asukkaiden, viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden yhteistoiminnalla on saatu aikaan toimivaa ja kaunista kaupunkiympäristöä.
Kankaanpään kaupunki on saanut Suomen Arkkitehtiliiton vuoden 2000 SAFA-palkinnon pitkäjänteisestä ja esimerkillisestä toiminnasta esteettisesti korkealuokkaisen ja kestävän kehityksen mukaisen ympäristön hyväksi. (palkintoesitys(PDF))
Rakennukset, julkiset ulkotilat ja puistot ympäristötaideteoksineen muodostavat kaupunkilaisten arvostaman arki- ja juhlaympäristön.
Teollisen perinteensä pohjalta Kankaanpää on ohjannut rakennuttajia punatiilen käyttämiseen julkisen rakentamisen ohella myös asuin-, liike- ja teollisuusrakennuksissa.
Kulttuuriympäristöohjelma
- KANKAANPÄÄN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA (PDF) Suomen ympäristö 127, Ympäristöministeriö 1997
- Kankaanpään kulttuuriympäristöohjelma (Arkkitehtitoimisto Immo Teperi Oy)
Kulttuuriympäristön kehittämiseen liittyviä hankkeita
- Kankaanpään päätöksenteon paikat (PDF)
- Minun Kankaanpääni 1960-luvulla: Osat 1–3, Osat 4–6, Osat 7–9 (PDF)
- Kankaanpään rautatieaseman vaiheita: Osa 1, Osa 2 (PDF)
- Kankaanpään rakennusperintöä kuvina (PDF)