Kaupunki hyvinvoinnin asialla

Kaupunki hyvinvoinnin asialla

Kankaanpään kaupunki on tehnyt viime vuosina mittavia investointeja asukkaiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Hyvät puitteet ja monipuoliset palvelut mahdollistavat aktiivisen elämäntavan kaiken ikäisille.

Kuin kuuta nousevaa Kankaanpäässä odotetaan remontissa olevan uimahallin avautumista. Pitkään ei tarvitse enää odottaa, sillä uudistettu uimahalli avaa ovensa innokkaille vesipedoille marraskuun alussa.

– Uimahallin kaikki pinnat ja yleisilme on uusittu allastilojen ohella niin saunoissa, pesutiloissa kuin pukuhuoneissakin. Tämän lisäksi uimahallissa otetaan käyttöön uudenlaista tekniikkaa. Tämän myötä esimerkiksi uimalippu ladataan rannekkeeseen, joka toimii samalla pukukaapin avaimena, Kankaanpään kaupungin liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Ilari Köykkä kertoo.

Kankaanpään uimahallissa käy 60–70 000 asiakasta vuodessa. Uudistuksen uskotaan houkuttelevan väkeä veden äärelle vielä tätäkin enemmän.

Hyvinvoiva arki on täynnä mahdollisuuksia

Terveellinen ja hyvinvoiva arki perustuu aktiiviseen elämäntapaan. Kuntoilu on sitä helpompaa, mitä enemmän mahdollisuuksia liikkumiseen on tarjolla. Kankaanpään kaupungin liikuntatoimi pyörittää erilaisia ohjattuja liikuntaryhmiä ympäri vuoden.

– Erilaisia ryhmiä on tarjolla kaiken ikäisille, aina 2-vuotiaista ikäihmisiin. Perheen pienimmille on tarjolla koko perheen yhteinen temppukoulu, ala-astelaisille on matalan kynnyksen liikuntakerhoja Keskustan ja Kangasmetsän kouluilla ja yläaste ikäisille on kurssimuotoista kuntosaliohjausta. Työikäisille järjestämme sekä kuntosaliohjausta että erilaisia jumppia. Ikäihmisille tarjolla on monipuolisesti lihaskunto- ja liikkuvuusharjoituksia, luettelee kaupungin erityisliikunnanohjaaja Ulla Hietanen.

Kankaanpäässä on aktiivista sakkia. Viime vuonna liikuntatoimen eri ryhmissä oli yhteensä peräti noin 13 000 osallistujaa.

– Urheilukenttien ja -salien käyttöaste on hyvä mittari siitä, kuinka hyvinvointi näkyy kuntalaisten arjessa. Käyttöaste on Kankaanpäässä 100 prosenttia eli tiloissa on jatkuvasti aktiivista toimintaa, Köykkä iloitsee.

Yhteistyö takaa laajan tarjonnan

Kunnan rooli hyvinvoivan arjen mahdollistajana on merkittävä. Ilman toimivia palveluja ja puitteita ei liikuntaharrastusten ylläpitäminen olisi mahdollista. Kunnan ja erilaisten seurojen yhteistyö mahdollistaa kattavan liikuntatarjonnan.

– Viime vuotiset satsaukset, kuten liikuntakeskuksen peruskorjaushanke, on osa isompaa terveyttä ja hyvinvointia tukevaa tavoitetta pitää infra huippukunnossa. Kankaanpää elää hyvin hetkessä mukana, tuumaa Köykkä.

Pienen kunnan etuja on se, että palvelut ovat lähellä ja helposti saavutettavissa. Niin liikuntakeskus, urheilu- ja pesäpallokenttä kuin uimahallikin ovat kaikki keskellä kaupunkia. Myös Rimpirannalla, tuttavallisemmin Rivieralla, on tärkeä rooli kuntalaisten viihtyvyyden tukemisessa. Järveä on puhdistettu ja hapetettu ympäri vuoden. Kesän korvalla ranta on perusteellisesti putsattu ja kaislikot siivottu pois.

– Lopulta vastuu aktiivisuuden ylläpidosta on yksilöllä itsellään. Kaupunki on se taho, joka luo mahdollisuudet ja puitteet harrastuksille, Köykkä kiteyttää.

Kohtaamispaikka palvelee lapsiperheitä

Liikuntakeskuksen peruskorjauksen ensimmäisen vaiheen valmistuttua rakennuksen pohjoispäätyyn saatiin monitoimitila ja kokoushuone. Nämä tilat yhdessä muodostavat lämminhenkisen kohtaamispaikan asukkaille ja eri alojen asiantuntijoille.

Perheiden kohtaamispaikka on kaikille avoin tila, jossa lapset, nuoret ja vanhemmat voivat tavata toisiaan. Kohtaamispaikassa on tarjolla monipuolista yhteistä tekemistä, joka on avointa ja maksutonta. Lisäksi saatavilla on ohjausta, neuvontaa, tietoa ja vertaistukea matalan kynnyksen periaatteella eri asiantuntijoiden vierailujen muodossa.

Katso kohtaamispaikan tulevat tapahtumat.